sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Vanhasta puukehyksestä peili ja viisi syytä siihen


Ostin suuren ovaalin peilinkehyksen jo kesällä. Se vaati hiomista ja maalia pintaansa. Kehysliike laittoi kehykseeni peililasin. Liikkeessä oli myytävänä paljon erilaisia sisustuspeilejä. Siellä oli myös ovaalin muotoisia peilejä 400 eurolla.  Minun peililleni tuli hintaa 100e.


Jos olisin ostanut peilin valmiina, olisin menettänyt rahan lisäksi paljon muutakin.
  • Oli ihanaa ajella ystävän kanssa pitkin kesäistä maaseutua löytöjä tehden. Kehyksen löysi ystäväni, mutta hän luovutti sen minulle.
  • Hioin ja maalasin kehyksen vanhan puutarhapöydän päällä kesämökkimme pihamaalla (nauttien joka hetkestä).
  • Kehysliikkeen omistajan kanssa oli erittäin mukava rupatella. Olen aina viihtynyt kehysliikkeissä. Nyt minulla oli hyvä syy vierailla siellä.
  • Toista samanlaista peiliä tuskin löytyy. 

Peilit ovat kauniita sisustusesineitä. Ne avartavat tilaa. Yhdessä lempiblogissani (Autuas olo) esiteltiin seinällinen peilejä. Idea on niin loistava, että suunnittelen toteuttavani sen. Ideansiemenestä idean toteuttamiseen on vielä hyvin pitkä matka. Matkan varrelta löytyy myös mies, joka ei yhtään ymmärrä mistä oikein on kysymys. Tarvitsen siis suunnitelman, hankintoja,  diplomatiaa ja akkuporakoneen :D






21 kommenttia:

  1. Meilläpäin on tällänen kierrätystori jossa leikkaavat peilejä ja laseja pilkkahintaan. itsekkin yhden peilin leikkuutin vanhasta peilistä pienemmäksi ja hintaa tuli leikkaukselle 15 euroa plus 5 euroa asennuksesta. kannattaa kysellä noista kierrätyskeskuksista siis myöskin, koska eihän sen peilin välttämättä uutta tarvitse olla, jos kehyskin on vanha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehys on suuri 75cm x 65cm, minulla ei olisi ollut noin suurta peililasia. Enkä tiedä vastaavaa palvelua täällä. Mutta kiitos vinkistä.

      Poista
  2. Hyvä suunnitelma! Paljon peilejä, eri muotoisia, kokoisia... siitä tulee hieno;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvitsen vielä aika monta peiliä. Neuvottelu miehen kanssa vaatii myös aikaa. Mutta mikäs kiire tässä on :)

      Poista
  3. Kauniit kehykset ja voi miten kaunis lopputulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Harmi, että kunnon kehyksiä löytää aika harvoin.

      Poista
  4. P a l j o n parempi kuin uusi. Ja vielä iloiset bonukset. Kehu miestäsi komeaksi säännöllisesti, alkaa ihmeesti pitää peileistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Ja kivasta peiliseinä-ideasta, joka on jäänyt mieleeni "tämä pitää toteuttaa" -osastoon.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Minna löytöretkestä. Sinähän tämän löydön teit ;)

      Poista
  6. Todella kaunis! Ja todellakin hakkaa uudet mennen tullen, kaikinpuolin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmis tavara kaupan hyllyllä on hyvin usein "tylsä tavara". Moni vanha esine on päätynyt kotiimme jonkun sattuman kautta. Koti täynnä tarinoita :)

      Poista
  7. Upea peili, mihelle kun ajoittain asiasta puhuu, niin pian hän keksiikin itse saman asian, kokeiltu on ja toimii:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, miehen kanssa sovussa eläminen vaatii taitoa :)

      Poista
  8. Onpahan upea! Hienoa työtä. Ehkä se neuvottelukin onnistuu!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana peili! Vanhojen tavaroiden mukana tuo aina kotiin ripauksen mennyttä aikaa ja itse tehty lisää sen "arvoa". Kaunis, todella! Mulla olisi varastossa jemmassa isoa peililasia, josta tekisi monta peiliä, kun kehyksiä löytyisi. Isällä olisi vielä leikkausvälineet, jos itse tekisi alusta loppuun. Täytyy suunnitella asiaa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kehyksiä on aika vaikea löytää, siksi ostinkin heti tuon pois. Hienoa, että omistat peililasia ja saat leikkausvälineet lainaksi. Voit tehdä kaiken itse.

      Poista
  10. Upea peili! Kannustaa ahkeroimaan, kun saa noin upean lopputuloksen :D

    VastaaPoista
  11. Ihana peili! :) ja kaunis tapetti, saisiko udella mistä tuollaista tapettia olet hommannut?

    VastaaPoista