tiistai 18. syyskuuta 2012

Mehukas omenakakku


Löysin Talo & Koti -lehdestä omenakakun alkuperäisen reseptin,
mutta olen muuttanut sitä hieman.  
Todella mehukas syksyn herkku, jota kannattaa kokeilla :)

Mehukas omenakakku

25g tuorehiivaa
2,5 dl maitoa
1 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
100g voita /marg.
4-8 omenaa

Kuorrutus

2 dl vehnäjauhoa
2 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
100g voita/marg.
1 dl rouhittuja manteleita
tai hasselpähkinöitä


1. Hienonna hiiva ja liuota se sokerin kanssa kädenlämpöiseen maitoon.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos taikinakulhoon. Sekoita puuhaarukalla, kunnes taikina on tasaista. Lisää pehmeä voi.

3. Voitele ja korppujauhota reikävuoka, jossa on irroittettava pohja.

4. Kuori ja lohko omenat. Laita puolet taikinasta vuokaan ja lisää puolet omenalohkoista painamalla ne tasaisin välein taikinaan ympyrän muotoon. Lisää loppu taikina ja omenalohkot samalla tavalla. Peitä vuoka liinalla ja anna kohota 45 min.

5. Sekoita voi, jauhot, fariinisokeri, kaneli ja rouhitut mantelit murutaikinaksi, jonka levität kohonneen kakun pinnalle.

6. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45min. Anna jäähtyä vuoassa ennen tarjoilua.


8 kommenttia:

  1. Nami, tuohon kun vielä päälle hiukan sulanutta vanilijajätskiä :D
    Kiitos makoisasta reseptistä!

    VastaaPoista
  2. Matkatar ja AnniK

    Tämä omenakakku ei ollut kovin pitkäikäinen :)

    VastaaPoista
  3. Sehän noissa kakuissa on huono puoli kun ne eivät säily. Juuri ja juuri uunista pöytään kestävät. Kaikki omenareseptit täytyy kokeilla tänä syksynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ihanaa aikaa. Raaka-aineet herkkuihin löytyy omalta pihalta.

      Poista
  4. Heti piti kirjoittaa ohje ylös :) Me kun hukutaan omenoihin, niin pitää kaikkea tehdä niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä resepti, sillä tähän voi upottaa aika paljon omenoita. Ihan oman maun mukaan :)

      Poista
  5. Niin herkullisen näköinen:)

    VastaaPoista