maanantai 3. syyskuuta 2012

Onnettaren omenapiirakka


Onnettaren omenapiirakka on paras omenapiirakka, jonka tiedän.
Sitä on tehty keittiössämme joka syksy yli 10 vuoden ajan.
Tein tätä omenapiirakkaa ensimmäistä kertaa
eräälle komealle nuorelle miehelle.
Miehestä tuli myöhemmin aviomieheni
ja omenapiirakasta jokavuotinen perinne.

Pohja

vajaa 3dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
150g kylmää marg./voita
0,5 munaa

Täyte

5-10 hapahkoa omenaa
2-3 rkl sokeria
1tl jauhettua kardemummaa
2 tl kanelia

Päälle

1,5 munaa
1 dl sokeria
25 g marg./voita
0,5 dl kiehuvaa vettä
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

1.
Jauhot, sokeri, leivinjauhe ja vaniljasokeri sekaisin.
Lisää paloiteltu, kylmä voi. Seokseta tulee murumainen. Lisää puolikas kananmuna. Jätä taikina kylmään hetkeksi ja valmista täyte.

2.
Kuori omenat ja leikkaa ne lohkoiksi. Sekoita sokeri ja mausteet sekaisin ja ripottele omenalohkoille. Taputtele taikina piirakkavuoan (halkaisija 26-27cm) pohjalle ja reunoille. Lado omenalohkot. Paista pohjaa 15 min 175 asteessa.

3.
Päälitaikina. Muna + sokeri vaahdoksi. Sulata voi. Lisää kiehuva vesi ja kiehuta seos. Lisää seos kiehuvana munavaahtoon voimakkaasti vatkaten. Lisää jauhot + leivinjauhe seos vasta kuin piirakkapohja on valmis. Ota piirakka uunista ja kaada kakkutaikina omenoiden päälle tasaiseksi kerrokseksi. Jatka kypsentämistä kunnes pintataikina on kypsä. Paistoaika on noin 15 min.

Taivaallista vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa :)


Lämpimästi tervetuloa Marika ja Kati :)

12 kommenttia:

  1. Näkeehän tuosta, että se on hyvää. Täytyypä kokeilla joskus kun ei ole tulossa miesvieraita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kannattaa harkita tarkoin kenelle omenapiirakkaa tarjoaa :)

      Poista
  2. Näyttää hyvältä. Vähän sellaisen amerikkailaisen piirakan näköinen. Kardemumma on musta superhyvää omenapiirakassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumma ja kaneli maustaa omenapiirakan herkulliseksi. Laitan niitä aika reilulla kädellä.

      Poista
  3. Kyllä vaikuttaa todella herkulliselta reseptiltä!

    VastaaPoista
  4. Nam, herkullisen näköiinen :)

    VastaaPoista
  5. Tuo ei voi olla muuta kuin hyvä :)

    VastaaPoista
  6. AnniK, Sarppu ja Peppi

    Kiitos. Nyt kaikki leipomaan :)

    VastaaPoista
  7. Herkulliselta näyttää, tuota pitää joskus kokeilla, omenoitahan on puut täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on neljä omenapuuta. Joten täytyy valmistaa omenaherkkuja ettei sato mene hukkaan.

      Poista
  8. Minäkin tässä juuri mietin, että pitäisiköhän sitä omenapiirakkaa tehdä kun on omenoita tänä vuonna todella paljon.. ei sen puoleen, etteikö niitä menisi jo pelkästään pupuille runsain määrin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on paljon herkkuja tarjolla sekä pupuille, että ihmisille. Sadonkorjuun aika.

      Poista